Karl, eli Kalle innostui tanssimisesta 7-vuotiaana nähtyään sirkuksessa akrobatia- ja tanssiesityksiä. Helsingin keskustassa asuva energinen ja määrätietoinen Kalle suuntasi itsenäisesti BulevardilleOopperalle ja tiedusteli missä balettitunteja pidetään. Seurattuaan yhden illan opetusta pyysi hän äitiä hankkimaan tarvittavat varusteet ja pari päivää myöhemmin hän osallistui jo ensimmäiselle tunnille. Hyvin nopeasti Kallen elämä täyttyi oopperasta ja baletista, sillä joka päivä koulun jälkeen oli ensin omat harjoitukset ja illalla vielä esityksiä. Kurinalainen harjoittelu rytmitti elämää ja hänsai esiintyä useissa ohjelmistossa päällekkäin. Kalle on aina pyrkinyt tanssiessaan parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen ja nuorena tanssina hän harjoittelikin niin paljon, että sai lisänimen Duracel.
Kallen uran alun aikoihin oli kansainvälinen ura suomalaisille tanssijoille vielä harvinaista. Hänelle on kuitenkin myönnetty kahteen otteeseen puolen vuoden valtion apuraha, Birger Kaipaisen stipendi ja Kordelin apuraha, joiden turvin hän pääsi opiskelemaan ulkomaille.
Ensimmäisen kerran Kalle sai arvokasta kokemusta ulkomailta jo 1969-1971 Göteborgin Stora Teaternissa ja noista vuosista onkin hänellä erityisen lämpimät muistot. Ensimmäisen kerran Kalle sai kutsun arvostettuun Tukholman Cullbergin Balletiin vuonna 1972, tanssittuaan Suomessa pääroolin Svenska Teaternissa Prinsessa Ruususessa. Tukholma sai kuitenkin odottaa, sillä armeija ja Suomen kiinnitykset pitivät hänet kotimaassa. Lopulta vuonna 1977 Kalle vastasi kutsuun myöntävästi ja teki Cullberg Balletin kanssa laajoja kiertueita ympäri Eurooppaa. Genevessä Kalle opiskeli suuresti arvostamansa Serge Golovinen opissa ja seurasi häntä myös Kööpenhaminaan. Pariisissa hän harjoitteli Suomessakin 90-luvulla työskennelleen Carolyn Carlsonin ohjauksessa.
Vuonna 1977 Kalle teki Suomessa uransa ikimuistoisimman roolin, kun Heikki Värtsi suunnittelihänelle koreografian teokseen Tumma. Muita kuuluisia rooleja Suomen Kansallisbaletissa olivat Heijastuksia 1985 ja Kamelianainen. Kamelianaisen Alanin roolista hänelle myönnettiin Philip Morris -säätiön arvostettu Tanssin kukka -palkinto. Suomen Kansallisbalettiin Kalle oli kiinnitettynä 1973-1996 ja tämän jälkeen hän on työskennellyt jo kolmattakymmenettä vuotta opettajana. Vuoden 2017 lopulla Suomen tasavallan presidentti antoi Kallelle arvostetun Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin kunnian osoituksena poikkeuksellisen pitkästä ja ansioituneesta elämäntyöstä balettitanssijana ja opettajana.
Kalle on kiitollinen siitä, että saa hän saa opettaa edelleen. Hän uskoo 20 vuoden opetuskokemuksella, että baletti antaa hyvän peruspohjan kaikille tansseille ja sen päälle voi rakentaa mitä vain. Opettajana Kalle nauttii siitä, että näkee oppilaiden oivaltavan ja hänen sieluaanlämmittää erityisesti oppilaan aito halu kehittyä. Lahjakkuus on Kallen mielestä inspiroivaa ja opettaessaan taitavia nuoria tanssijoita hän pyrkii aina katsomaan heitä kokonaisuutena, jotta hän löytää parhaat mahdolliset keinot joiden avulla oppilaat kykenevät vieläkin parempiin suorituksiin. Opetuksessa Kalle hyödyntää syvälle selkäytimeen juurtunutta Vaganovan metodia, mihin hänen omakin koulutuksensa on pohjautunut. Tunnin rakenne ja vaatimustaso vaihtelee mukana olevien oppilaiden mukaan ja hän neuvoo mielellään yksilöllisesti. Kalle odottaa oppilailta, että häntä kuunnellaan ja, että jokainen yrittää aina parhaansa ja pyrkisi puhtauteen. Hän uskoo, että keholle pitää opettaa asioita ja valmistaa sitä rauhassa, jotta loukkaantumisilta säästytään.
Kallen omia esikuvia ovat Klaus Salin ja Into Lätti. Baletin lisäksi Kalle on tanssinut paljon muitakin tansseja ja muun muassa Inton kanssa hän oli vuonna 1971 opettamassa Tallinnan Karaktääri-instituutissa flamencoa ja karaktääritanssia. Jokainen teos on omalla tavallaan ohjannut hänen harjoitteluaan ja uutta on opeteltu tarpeen mukaan. Tanssijana Kalle kehitti itselleen aina tarinan, minkä ympärille tanssi rakentui. Kalle uskoo, että jokaisen tanssijan tulee säilyttää oma uniikki tyylinsä ja luottaa siihen. Erilaisuus on pelkästään hyvä asia ja silloin jää ihmisten mieleen. Hektisen tanssijan uran jälkeen on arvostetun ja pidetyn opettajamme elämässä nyt rauhan aika. Kalle nauttii vapaudesta ja ajasta meditoimalla ja Carla-koiran kanssa. Kuudenkymmenen tanssivuoden jälkeen tanssi on edelleen Kallelle koko elämä, eikä hänellä ole aikomustakaan lopettaa elämäntyötään.