Mikko Matikka

Mikko oli ehtinyt kokeilla useita eri harrastuksia ja lajeja jo ennen kuin hän innostui lähtemään 7-vuotiaana ensimmäiselle tanssitunnille. Kilpatanssi vei kuitenkin yhdessä lapsuuden ystävän ja tanssiparin Niinan kanssa heti niin mennessään, että rinnalle ei mahtunut muita harrastuksia. Teini-ikäisenä Mikko haastoi itseään myös rokissa ja kilpaili siinäkin aina maajoukkuetasolla asti. Latinalaistanssien liikekieli kuitenkin puhutteli kaikista tanssilajeista eniten ja 15-vuotiaana hän päätti keskittyä niihin, jolloin myös vakiotanssit jäivät historiaan. Ammattilaisena Mikko ryhtyi kilpailemaan yhdessä edellisen parinsa Kertun kanssa vuonna 2018. Tällä hetkellä Mikko tanssii yhdessä Katri Mäkisen kanssa ja sopivassa hetkessä tulevaisuudessa pääsemme varmasti näkemään myös heidät yhdessä kilpaparketeilla.

Kilpatanssi on opettanut Mikolle paljon ja mieleenpainuvimpia hetkiä ovat ne, kun parin kanssa on yhdessä päästy täydelliseen flow-tilaan. Mikko näkee, että tanssi on kasvattanut häntä erityisesti ihmisenä ja antaa paljon arvoa kommunikointitaidoille ja käytösmalleille, joita laji on opettanut pienestä pitäen. Tietysti myös mahdollisuudet edustaa kotimaata EM- ja MM-joukkueissa, ovat olleet kisaelämyksinä mieleenpainuvia. Mikko kuitenkin kokee, että tanssin kautta kuljettu matka on ollut hänelle paljon arvokkaampi, kuin yksikään voitto tai palkintosija.

Energisen opettajamme omia kilpatanssin esikuvia ovat olleet muun muassa Bryan Watson, Franco Formica ja Sergey Surkov. Nämä miestanssijat ovat jokainen tehneet aikanaan nuoreen Mikkoon ison vaikutuksen ja hänen mielestä kuka tahansa omasta tekemisestään aidosti innostunut voi toimia inspiraationa ja innoittajana toisille. Jokaisella esiintyvällä taiteilijalla on mahdollisuus jättää katsojalle arvokas muistijälki ja Mikko toivookin, että onnistuisi myös itse välittämään oppilailleen tämän tunteen.

Tanssia Mikko on opettanut 16-vuotiaasta asti, mutta 2019 Helsinkiin muuton myötä tuli opetustyöstä täysipäiväistä. Tanssin opetuksen rinnalla Mikko toimii myös urheiluhierojana ja HSDS:llä vastaanottoaika on torstaisin*. Viikko-ohjelmassa Mikolla on oma lattareiden alkeis-jatkotunti torstaisin. Tunnilla käydään aina yhden latinalaistanssin kautta läpi yhtä teknistä asiaa, kuten liikemekaniikkaa tai vartalon käyttöä. Mikon tavoitteena on, että oppilaat pääsevät tunnilla tanssi-illuusion sisälle esimerkiksi lantion liikkeestä ja löytäisivät vastauksia siihen, kuinka monen kehon eri osan yhdistymisestä liikkeen syntymisessä on itse asiassa kyse. Hän toivoo, että oppilaat yrittäisivät saada jokaisesta tunnista irti jotakin sellaista mikä auttaa heitä omalla kehityspolullaan. Tanssi on moniulotteista ja tarjoaa monipuolisesti mahdollisuuksia haastaa itseään niin urheilijana kuin ihmisenäkin. Tanssin avulla jokainen meistä saa paitsi hikoilla, niin hoitaa myös henkistä puolta. Mikko uskoo, että huumorilla ja kyvyllä nauraa itselleen on merkittävä rooli kehityksessä.

Mikäli kiireisellä opettajallamme on opetuksilta, hierojan töiltä tai omilta harjoituksiltaan vielä aikaa, niin käyttää hän liikenevän vapaa-ajan mielellään monipuolisesti liikkumalla tai lukemalla. Joskus on myös mukava vain fiilistellä tanssia musiikkiin ja katsoa mitä keho sanoo ilman tarkempia suunnitelmia. Vaistoonsa luottava iloinen Mikko nauttii esiintymisestä ja toivoo, että pääsee tulevaisuudessa niin teatterin lavalle tanssimaan kuin miksei vaikka kokeilemaan stand-upia. Hänelle on tärkeää päästä tuottamaan elämyksiä mistä katsojalle tulee hyvä mieli ja jää kotiin viemiseksi positiivinen tunne.

*Hieronta-aikojen varaus numerosta 0400516931

Scroll to Top