Opettaja Sutu Markkanen
Tiistaisin klo 19.30-21
Tiistain paritanssitunnilla oppilaat pääsevät tanssimaan 90 minuutin ajan mukaansa
tempaavan opettajamme Sutun johdolla. Samaa tanssia tanssitaan yleensä noin kolmen
viikon ajan ja jokaisen viikon tanssi on ilmoitettu aina etukäteen. Liikuttamisen mestari Sutu
saa kaikki notkistumaan ja toivoo, että oppilaat saavat hänen tunneilta ennen kaikkea
energiaa. Hänelle on tärkeää, että jokainen kokee olonsa tunnilla turvalliseksi, uskaltaa
heittäytyä erilaisten tunnetilojen vietäväksi ja ennen kaikkea, että he palaavat koteihinsa
onnellisina ja avoimina ihmisinä


